Fischerin perhe tunsi UNITY Tampereen heti kodikseen

Kun Fischerin perhe etsi Tampereelta tilapäistä kotia puoleksi vuodeksi, sen piti olla riittävän iso, valmiiksi kalustettu ja asuinpaikkana luotettava. UNITY Tampere täytti kaikki kriteerit ja tarjosi lisäksi pientä ylellisyyttä kiireisten professorivanhempien arkeen.

Saksalainen Fischerin perhe muutti UNITY Tampereelle keväällä. Suomi pääsi näyttämään pariskunnalle parhaat puolensa eli kuulaan kevään ja kauniin vehreän kesän.

– Meille on kerrottu, että Suomeen kannatti tulla juuri kevääksi ja kesäksi eikä syksyksi ja talveksi, kertoo Tim Fischer naurahtaen.

Fischerit ovat kahden lapsensa kanssa päässeet nauttimaan paitsi Suomen kesästä, myös Pyynikin vehreästä luonnosta ja Pyhäjärven rannan läheisyydestä.

– Meille saksalaisille järven rannalle pääseminen on jotain erityistä, ja on upeaa että teillä on Suomessa niin paljon järviä, Timin vaimo Mahsa jatkaa.

Mahsa ja Tim ovat kummatkin professoreita, ja he saapuivat tekemään tutkimusta Tampereen yliopistoon. Mahsan tutkimusalaa on tietojenkäsittelytiede ja erityisesti ihmisten ja tietokoneiden vuorovaikutus. Tim puolestaan on erikoistunut elektroniikkaan. Lapset käyvät Tampereen kansainvälistä koulua.

– Halusimme löytää puoleksi vuodeksi asunnon, joka on helpon matkan päässä sekä koulusta että yliopistolta, ja UNITY täytti kummatkin ehdot, Mahsa toteaa.


Heti kotoisa kaupunki


Tim ei ole ihan varma, missä palvelussa hän törmäsi UNITY Tampereeseen, mutta kun hän näki kuvia huoneista, niitä piti saada nähdä lisää. UNITYn sivuilta löytyi paitsi uusia huonekuvia, myös Grand Atelier Apartment -huoneiston pohjapiirustus.

– Huone näytti sopivan koko nelihenkiselle perheelle, ja meille oli tärkeää että asunto on valmiiksi kalustettu, Mahsa toteaa.

Suurin piirtein saman kokoisesta kaupungista muuttaneet Fischerit kokivat Tampereen heti kotoisaksi, semminkin kun autoilu keskustassa sujui helposti, ja lapset löysivät itselleen paljon mieluisaa tekemistä.

– Olemme kiireisiä ihmisiä töidemme kanssa ja liikumme paljon ympäriinsä. On kätevää, että voimme käydä Aitoleivässä lounaalla vähän kuin yliopiston kanttiinissa ja sitten jatkaa töitä uWork-tilassa tai yläkerran loungessa, Mahsa jatkaa.

– Ainoa harmi on, ettemme ole ehtineet tutustua muihin asukkaisiin, mutta selvästi täällä olisi mahdollisuuksia siihen.

DJI 0082 UNITY TAMPERE PIER 2 Fischer Family IMG 6003

"Meille saksalaisille järven rannalle pääseminen on jotain erityistä, ja on upeaa että teillä on Suomessa niin paljon järviä"

 

– Mahsa Fischer

Tärkeintä on luottamus

Aitoleivän ja uWorkin lisäksi Fischerit ovat tohkeissaan kaikista muistakin UNITY Tampereen elämää sujuvoittavista palveluista.

– On upeaa, että vastaanotto on aina auki, jos esimerkiksi tarvitsee puhtaita pyyhkeitä tai jotain muuta asuntoon.

Mahsa puolestaan intoilee viikottaisesta huonesiivouksesta ja lähes olemattomasta matkasta bussipysäkille keskustaan vievään bussiin.

– Olemme myös nauttineet Mad Finnin pizzoista usein, ja sain Timiltä syntymäpäivälahjaksi spa-käynnin Pyynikin Helmeen, Mahsa kertoo.

Tärkeintä Fischereille on kuitenkin UNITY Tampereeseen kytkeytyvä luottamus.

– Kun vuokraa asunnon ulkomailta käsin, ei voi välttämättä luottaa siihen että se on lupausten mukainen tai että asunnon ylipäätään saa. UNITYn kohdalla pystyi luottamaan, ja luottamus on molemminpuolista, Tim toteaa lopuksi.

UNITY TAMPERE SAUNAS 2 Fischer Family IMG 7071

"Upeaa, että vastaanotto on aina auki, jos esimerkiksi tarvitsee puhtaita pyyhkeitä tai jotain muuta asuntoon."

 

– Tim Fischer

Fischer Family IMG 5993 Vaaka

Ketkä?

Professorit Mahsa ja Tim Fischer

 

Parasta UNITY Tampereella?

“Palveluiden muodostama kokonaisuus.”

Lue kaikki UNITY-fiiliksiä-tarinat Tampereelta!

 

Chatrath Vishal 3U0A3503 2 Lue lisää!

UNITY-fiiliksiä Tampereella

Vishal Chatrath

Kasvavan teknologiayrityksen toimitusjohtaja Vishal Chatrath työskentelee uWork Tampereella aina kun hän ei ole työmatkalla. Pyhäjärveen ihastunut Vishal sai myös työkaverinsa toteamaan, että UNITY Tampere on täysin ainutlaatuinen paikka.

 

Fischer Family IMG 5993 Vaaka Lue lisää!

UNITY-fiiliksiä Tampereella

Mahsa & Tim Fischer

Kun Fischerin perhe etsi Tampereelta tilapäistä kotia puoleksi vuodeksi, sen piti olla riittävän iso, valmiiksi kalustettu ja asuinpaikkana luotettava. UNITY Tampere täytti kaikki kriteerit ja tarjosi lisäksi pientä ylellisyyttä kiireisten professorivanhempien arkeen.

 

Rantala Heli 3U0A9987 Cropped Lue lisää!

UNITY-fiiliksiä Tampereella

Heli Rantala

Kanadasta Tampereelle palannut Heli Rantala sai UNITYsta kesäkodin, jossa rauhoittua ja nauttia elämästä myrskyisten vuosien jälkeen. Ohessa nauttii Elda-koira, jonka elämä Pyynikillä on kuin pienellä prinsessalla.